UutisetOilers eteni finaaliin, Erän tyytyminen pronssiotteluun05.04.2010 Espoon Oilers voitti 2. välieräottelun Tapanilan erän B-junioreita vastaan ja eteni kahdella voitolla SM-finaaliin. Erän kohtaloksi jäi tyytyminen pelaamaan himmeimmistä mitaleista. Kupletin juoni oli se, että Erällä oli pakkovoiton paikka, mikäli se aikoisi SM-finaaliin. Oilers oli voittanut ensimmäisen välieräottelun Tapiolassa lukemin 4-3. Ensimmäiseen erään Erä tulikin hyvin latautuneena ja hallitsi peliä selkeästi. Se onnistui luomaan kosolti hyviä maalintekopaikkoja, mutta palloa ei onnistuttu saamaan hyvin Oilers maalia vartioineen Joonas Kaltiaisen taakse. Ensimmäisessä erässä edettiin maalittomasti aivan erän loppu puolelle saakka. Reilun 16 peliminuutin jälkeen kuitenkin kotijoukkue Erän onnistui avata maalitilinsä, kun Jarkko Martikainen onnistui survoa Markus Piittisjärven kaukolaukaus maaliin. Aivan ensimmäisen erän lopussa Oilers onnistui tekemään nk. ”pukukoppimaalin” Erän keskialueen pallon menetyksen seurauksena. Erätauolle mentiin Erän pelin hallinnasta huolimatta tasalukemissa 1-1. Toinen erä oli hyvin rikkonainen lukuisten jäähyjen johdosta. Erän alkuun Erä onnistui siirtyä ottelussa johtoon, kun Juha Hieta-aho onnistui maalinteossa Timo Einiön syötöstä. Pian tämän jälkeen Erälle tuomittiin 3 jäähyä nopeassa tahdissa. Pelatessaan 5:llä 3:a vastaan Oilersin onnistui tasoittaa peli 2.-2:een. Toisessa erässä Erä onnistui siirtymään 3-2 johtoon Deina Imjackin maalilla, jonka syötti Miikka Kareinen. Kuitenkin erän loppupuolella Oilers tasoitti pelin jälleen, ja erätauolle mentiin tasalukemissa 3-3.
Kolmanteen erään lähdettiin tarkalla pelillä. Kuitenkin erän alkupuolella Oilersin onnistui tehdä maali kaukolaukauksella ja näin Oilers siirtyi lopulta tavoittamattomaan 4-3 johtoon. Vaikka Erän valmennusjohto yritti monenlaista ketjumuutosta ja peluutusta, ei hyvästä mylläkästä ja tolppa-/ylärimalaukauksista huolimatta peliä onnistuttu tasoittamaan, vaan Oilers eteni 4-3 voittolukemin B-junioreiden finaaliin. Onnea heille siellä, sillä sitä todella tarvitaan vahvaa TPS:ää vastaan.
Erän valmentaja Ile Lehtinen kertoi välierien olleen juuri niin tasaisia, kuin ennakkoon povailtiinkin. Molemmat ottelut olivat erittäin tasaisia ja olisivat voineet kääntyä kummalle vain. Tällä kertaa Oilers oli tuon maalin veran nälkäisempi ja eteni finaaliin.
Erän kohtaloksi koituu tsempata itsensä pronssi -otteluun IC Akatemiaa vastaa. Monelle pelaajalle mitali olisi ensimmäinen SM-sarjatasolla, joten joukkueelta varmaan löytyy nälkää tulevaan pronssiotteluunkin välieräpettymyksen jälkeenkin. Pronssiottelu pelataan Mosalla lauantaina 10.4.2010.
|