UutisetSB:n pistetili vihdoin auki07.03.2009 Sunnuntaina 1. maaliskuuta se sitten tapahtui. SB:n B-junioreiden pistetili aukesi tasapelilla Tampereen ylpeyttä G-KooVeetä vastaan. Tasapeli oli ansaittu ja jopa voittokin oli haarukassa, tosin tappiokaan ei ollut kaukana, sillä ottelu oli hyvin tasainen aivan loppuhetkille saakka. Kohti Kuopiota lähdettiin jo hyvisasä ajoin liki kukonlaulun aikoihin aamuhämärissä. Otteluun valmistautumiseen jäi hyvin aikaa ja joukkue lähti G-KooVeetä vastaan hyvin latautuneena. Joukkueen valmentaja Jouni Romppanen oli tehnyt melko radikaaleja ketjumuutoksia, tavoitteena saada tehoja useammalle ketjulle, ettei pelin tehot lepäisi liikaa ykkösketjun varassa. SB aloitti maalinteon jo kolmannella peliminuutilla, kun Lari Ylikarjula teki ottelun ensimmäisen maalinsa Teemu Ahosen syötöstä. Erän lopussa kuitenkin G-KooVee teki kaksi nopeaa maalia ja erätauolle mentiin G-KooVeen 2-1 johdossa. Toinen erä tasattiin 1-1. SB onnistui tekemään ottelun komeimman maalin, kun Teemu Ahonen sai laittaa takatolpilta pallon tyhjään maaliin Nico Nybergin ja Iiro Kinnusen syötöistä. Kolmannessa erässä SB meni 4-3 johtoo, jonka G-KooVee tasoitti nopaesti. SB onnistui ylivoimalla ja meni 5-4 johtoon. G-KooVeen ykkösketju jauhoi väkisin 5-5- tasoituksen 3 minuuttia ennen pelin loppua. Ottelun loppuhetkillä molemmilla oli mahdollisuudet ratkaista peli, mutta summerin soidessa pelitilanne oli tasan 5-5 ja SB:n ensimmäiset pisteet SM-sarjassa realisoituivat. Ketjumuutokset toimivat ja maalit jakaantuivat tasaisesti molemmille ketjuille. Molemmat kentälliset onnistuivat kahdesti ja viides maali oli ylivoimamaali. Lari Ylikarjula saalisti tehot 3+0, Teemu Ahonen 1+2 ja Iiro Kinnunen 1+1. Ottelun tilasto. Myös vastustaja G-KooVee antoi tunnustusta nettisivujensa uutisessa: "Toisessa ottelussa Järvenpääläinen SB-97 yllätti pirteällä ilmeellään ja oli järjestää todellisen jättiyllätyksen. G-Kooveen ykkösviisikko jauhoi kuitenkin maltilla ottelun tasoihin. Lopulta yksikin piste tästä ottelusta oli hyvin arvokas, sillä se riitti viemään G-Kooveen sarjataulukossa ohi NST:n sijalle kolme."
Kauden viimeinen turnaus pelataan 14.3. Joensuussa. Tuossa turnauksessa pelataan myös itälohkon jumbofinaali, kun SB kohtaa Dynamon. Tuosta pelistä ei latausta puutu, sillä todennäköisesti ottelun häviäjä jää lohkon jumboksi. Valokuvia Kuopion turnauksesta löytyy Kinnuin.netistä. |