UutisetErä jatkoaikavoitolla SM-sarjaan02.11.2009 Erä lunasti kauden 2009-2010 B-junioreiden valtakunnallisen SM-sarjapaikan kukistamalla SSV:n kiihkeiden vaiheiden jälkeen jatkoaikamaalilla 4-3. Deina Imjack niittasi Teemu Pulliaisen syötöstä äkkikuolemamaalin SSV:n verkkoon Erän pelatessa kahden miehen ylivoimalla, viidellä kolmea vastaan.
Erän SM-karsintasarjan viimeinen peli pelattiin AC HaKia vastaan Esport Areenalla Espoossa 1.11. Erä oli ”pakkovoiton” edessä mieliessään pelaamaan valtakunnallista SM-sarjaa.
Edellissessä turnauksessa Tikkurilan Tiikereille kärsitty tappio merkitsi sitä, että Erän oli voitettava HaKi päästäkseen karsimaan SM-sarjapaikastaan. Tiikerit oli varmistanut voitollaan Erästä SM-sarjapaikkansa. Erän ja HaKin välisen matsin panoksena oli siis lohkokakkosen paikka ja mahdollisuus karsintapeliin. Ottelun tärkeys näkyi Erän otteissa ja peli oli varovaista ja jopa arkaakin. Kuitenkin Erän taito- ja pelirutiini riitti tärkeään voittoon AC HaKista lukemin 7-3. Ottelun tehomiehinä häärivät Tuomas Iiskola 2+1 ja Markus Piittisjärvi 2+1. Lue myös AC HaKin otteluraportti.
Ratkaisevaan karsintapellin asettui vastaan SSV, joka oli hävinnyt Westend Indiansille 7-6 ja jäi näin lohko 3 kakkoseksi. Erä tuli hyvin latautuneena otteluun. Molemmat joukkueet tulivat otteluun SM-sarjakarsinnan edellyttämällä asenteella. Valitettavasti latautuminen näkyi ensimmäisessä erässä myös ylilyönteinä ja jäähyinä. Erä kuitenkin hallitsi ensimmäistä erää ja aktiivisella karvauksella ensin Teemu Taskula (Iiro Kinnusen syötöstä) ja sitten Iiro Kinnunen Mikko Kantasen aktiivisella kulmakarvauksella onnistuivat viemään erän 2-0 johtoon. Erätauolle mentiin Erän 2-0 johtoasemassa. Jos oli ensimmäinen erä Erän hallintaa, oli toinen erä sitten SSV:n. Toinen erä oli hyvin rikkonainen lukuisten jäähyjen johdosta. Tasakentällisin peliä päästiin pelaamaan harvinaisen vähän. SSV onnistui toisessa erässä maalinteossa kahdesti , kerran tasakentällisin ja kerran ylivoimalla. Näin SSV vei erän 2-0. Kolmanteen erään lähdettiin tasatilanteesta 2-2. Varaa virheisiin ei ollut.
SSV joutui rikkomaan kolmannessa erässä taitavampaa Erän joukkuetta. Erä onnistuikin siirtymään 3-2 johtoon pelatessaan viidellä kolmea vastaan, kun akselin Iiskola-Einiö syöttörumba johti Timo Einiön niittaamaan ylivoimamaaliin. Erällä oli vielä mahdollisuudet kuitata ottelulle lopullinen sinetti ottelun loppuvaiheilla muutamalla herkullisella maalintekopaikalla. SSV kuitenkin taisteli ottelun tasoihin vain vajaa minuutti ennen varsinaisen peliajan umpeutumista. Ottelun loppuhetkillä SSV joutui rikkomaan vielä jäähyn arvoisesti ja Erän onnistui luoda laatu maalintekopaikat vielä ottelun varsinaisen peliajan loppusekunneilla. Tasatilanne 3-3 tiesi jatkoaikaa, jonka Erä pääsi aloittamaan ylivoimalla. Erän ylivoima jauhoi jonkin aikaa ja SSV:n onnistui purkaa paine Erän päähän. Erän päädyssä pallon tavoittelutilanteessa SSV:n pelaaja ajeli törkeästi Erän pelaajaa ja seurauksena oli 5 minuutin rangaistus. Erän viidellä kolmea vastaan ylivoimaa ei tarvinnut pelata pitkäänkään, kuin Teemu Pulliainen tarjoili poikkisyötön Deina Imjackin lapaan, joka viimeisteli vuorenvarmasti ”äkkikuolemamaalin” SSV:n verkkoon ja näin Erän voitonjuhlat pääsivät valloilleen. SSV:n kohtaloksi jää hakea vauhtia Eliittisarjan kautta SM Play Offs –karsintoihin keväällä. Erän valmentajakaksikko Ile Lehtinen ja Roope Relander olivat tyytyväisiä lopputulokseen. ”Mentiin pidemmän kaavan mukaan, yleisölle viihdettä koko rahalla. Tällainen tiukan väännön tuloksena saavutettu jatkoaikavoitto kasvattaa joukkuetta huikeasti”, totesi Relander taistelun tauottua. Erä pelaa B-junioreiden SM-sarjan länsilohkossa. Otteluohjelma selviää lähipäivinä. |