Uutiset"Hymyn maan salaisuus" romaani julkistettiin25.06.2011
Liisa Kinnusen toisen romaanin, ”Hymyn maan salaisuus” julkistamistilaisuus pidettiin juhannusaattona kauniissa järvimaisemissa Saarijärven Lannevedellä.
Kirjan julkistamistilaisuuteen oli kokoontunut Liisan läheisiä ja sukulaisia. Kuohujuoman kilistelyn lomassa kirjailija kertoi nähneensä Thaimaan lomareissulla ollessaan unen. Uni oli epätavallinen siksikin, että unessa hän ei ollut itse, vaan siinä oli nuoret rakastavaiset Susan ja Johan. Tämän unen ympärille alkoi muovautua kuvitteellinen romanttinen rakkaustarina kahden nuoren kohtaamisesta. Hymyn maan salaisuus on romanttinen tarina kahden nuorukaisen, Johanin ja Miron tutustumismatkasta sadunhohtoiseen Thaimaahan. Siellä, etelän kuuman auringon alla, eksoottisen luonnon keskellä, Johan tapaa elämänsä rakkauden, Susanin. Matkaoppaana toimiva tumma kaunotar Susan tutustuttaa pojat Thaimaan loistokkaisiin temppeleihin ja maan vivahteikkaaseen historiaan yhdeksän Chakri dynastian Rama-kuninkaan hallituskaudella. Maan elintavat, budhalaisuuden suuri merkitys, vaihteleva päiväntasaajaseudun luonto ja lukemattomat muut nähtävyydet tulevat myös lukijalle tutuiksi Susanin johdolla tehdyillä retkillä.
Susaniin liittyvä salaperäisyys paljastuu Johanille vasta hänen palattuaan Suomeen, ja se nostattaa mustia pilviä rakastavaisten ylle. Susan puolestaan joutuu tahtomattaan kohtalokkaaseen seikkailuun vieraillessaan thaimaalaisen ystävättärensä luona Pohjois-Thaimaassa Chiang Mai nimisessä kaupungissa. Johan alkaa pelätä menettävänsä vasta löydetyn onnensa. Hänen on palattava vielä kerran Hymyn maahan. "Hymyn maan salaisuus" 282 sivua, kovakantinen 18€ ISBN 978-952-92-8572-3 Kirjaa voit tilta -> täältä |