UutisetErä avasi SM-sarjan tuplavoitolla24.11.2009 Tapanilan Erän B-juniorijoukkue suuntasi sunnuntaina 22.11.09 matkansa kohti Turkua, Kilo Sport –hallia avaamaan SM-sarjakautensa länsilohkossa. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Pohjanmaan ylpeys, Seinäjoen Peliveljet. Erä aloitti pelin väkevästi ja jo kolmen peliminuutin jälkeen Iiro Kinnunen pääsi avaamaan maalihanat Deina Imjackin oivasta poikkisyötöstä. Vain viisi minuuttia edellisestä Juha Hieta-Aho siirsi Erän 2-0 johtoon Markus Piittisjärven syötöstä. kymmenen minuutin pelin jälkeen SPV kavensi Erän siirretyn rangaistuksen aikana. Erän lopussa Tuomas Iiskola teki Timo Einiön syötöstä ”pukukoppimaalin” ja erätauolle mentiin Erän 3-1 johtoasemassa. Erätauon jälkeen peli passivoitua ja muuttui tahmeaksi, eikä koneita saatu enää käyntiin. SPV onnistui toisessa erässä käyttämään Teemu Pulliaisen jäähyn hyväkseen ja kaventamaan ylivoimalla tilanteeksi 2-3. SPV:n loppurynnistys onnistuttiin kestämään ja maalissa pelannut Henri Hurnanen torjui maalille saakka tulleet laukaukset. Kun kolmas erä mentiin maaleitta, napsahti Erän pistelaariin arvokkaat kaksi pistettä SM-sarja-avauksesta.
Erän valmentajakaksikko Ile Lehtinen ja Roope Relander antoivat tunnustusta SPV:lle. ”SPV pelasi hyvää aktiivista peliä, oli nälkäinen ja selvästi halusi voittaa pelin. Onneksi kestettiin SPV:n paine ja saatiin tärkeät pisteet tasaisen väännön jälkeen.” Monelle pelaajalle peli oli ensimmäinen SM-sarjapeli ja se näkyi lievänä jännityksenä peliotteissa.
Päivän toinen ottelu pelattiin tuttua vastustajaa Oilers NG:tä vastaan. Oilers aloitti aggressiivisesti passiivisesti ja varovaisesti aloittanutta Erää vastaan. Oilers karvasi korkealta, muttei selkeästi uskaltanut Erää vastaan karvata yhtä korkealta, kuin edellisessä ottelussaan Olsia vastaan. Oilersin onnistuikin tehdä ottelun avausmaali vajaan kymmenen minuutin kohdalla. Erätauolle mentiin Oilersin johdossa 1-0. Erän pelaaminen oli kurinalaista ja puolustuspeli oli Oilersin myllytyksessä uhrautuvasta ja tarkkaa. Oilersin laukaukset onnistuttiin peittämään hyvin ja maalille saakka tulleet laukaukset maalivahti Miika Kettunen torjui varmasti. Toisessa erässä Oilersin puolustus joutui rikkomaan useaan otteeseen Erän päästyä nopeisiin vastahyökkäyksiin. Yhdestä tällaisesta tilanteesta Erä sai rangaistuslaukauksen, ja Tuomas Iiskola toimitti pallon Oilersin maaliin huolimatta maalivahdin puolittaisesta torjunnasta. Kolme minuuttia tästä Akseli Hietala nousi hienosti pakin paikalta maalin tekoon. Syöttäjänä Jouni Keko. Kolmannessa erässä vain vajaa viisi minuuttia ennen pelin päättymistä Timo Einiö teki vielä Tuomas Iiskolan syötöstä pelin loppulukemat 3-1. Oilersin loppukiri tyssäsi tyhmiin jäähyihin pelin lopussa. Erän valmennuskaksikko Lehtinen-Relander oli pelin jälkeen tyytyväinen täyteen pistepottiin. ”Tuloksellisesti hyvä peli Oilersia vastaan. Olemme voittaneet kaikki kolme pelaamaamme peliä Oilersia vastaan tällä kaudella. Joukkueemme pelasi kurinalaisesti ja vahvan puolustuspelin osaavaa ja hyökkäysvoittoista Oilersia vastaan.” Valmentaja Ile Lehtinen muistutti vielä, ettei näillä kahdella voitolla ja neljällä pisteellä vielä pitkälle pötkitä, vaikka alku olikin hyvä. ”Mikäli pudotuspeleihin mielitään, voittoja tarvitaan vielä paljon lisää. Erityisen positiivista oli, että kahdessa pelissä omiin meni vain kolme maalia. Toisaalta vastustajan verkkoonkaan ei tehty kuin kuusi maalia. Ja se on liian vähän jatkoa ajatellen.” ”Tämän päivän pelit osoittivat, ettei tilastoja kannata paljon kumarrella. Nimittäin empiirisesti on tutkittu, että joukkuepalloilulajeissa punainen joukkue voittaa keskimääräisesti useimmin. Tänään kuitenkin sininen joukkue voitti kaksi punaista joukkuetta”, lohkaisi Lehtinen kotimatkalla bussissa katsellessaan otteluiden videotaltiointia tietokoneensa ruudulta. Länsilohkon pelit olivat pääosin tasaisia ja hyvätasoisia. Jatkopeleistäkin tulee varmasti tasaisia ja vauhdikkaita. Ensimmäisen turnauksen perusteella turnausta isännöineen TPS:n peli oli varminta ja tässä vaiheessa kautta muita valmiimpaa. TPS on lohkon ykkössuosikki, mutta TPS:n takana joukkueet ovat hyvin tasaisia. Ensimmäisen turnauksen jälkeen sarjakärjessä puhtaalla pelillä TPS ja Erä. Kolmessa pisteessä on OLS ja kahdessa pisteessä SPV ja PSS. Kuva: Iso - Iiro (Parviainen) takapiruna
B-junioreiden itälohkon pelit pelattiin samaan aikaan Tampereella. Itäohkossa ensimmäisen turnauksen jälkeen mennään espoolaisvoittoisesti: puhtaalla pelillä sarjakärjessä Pandat PB ja Indians. Kolmessa pisteessä IC -Akatemia Tampereelta. Kuva -collection "Siniset vastaan punaiset"
|