Uutiset
Salibandyliiton valtuusto kokoontui
17.04.2011
Salibandyliiton liittovaltuusto oli koolla lauantaina 16.4. Helsingissä. Kokous hyväksyi Salibandyliiton vuoden 2010 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.
SSBL:n liikevaihto vuonna 2010 oli n. 6,5 miljoonaa euroa. Liiton toiminnan tulos viime vuodelta on positiivinen 327 000 euroa. Hyvä taloudellinen tulos johtuu Suomen järjestämistä miesten MM2010-kisoista, joka teki voittoa 505 000 euroa. Ilman miesten MM2010-kisojen vaikutusta liiton liikevaihto oli n. 4,8 miljoonaa euroa.
- Nyt saavutetun taloudellisen ylijäämän turvin Salibandyliitolla on paremmat taloudelliset mahdollisuudet järjestää vuoden 2013 Champions Cup sekä naisten MM-kisat 2015. Näihin mittaviin kansainvälisiin tapahtumiin tulee varautua myös taloudellisesti, toteaa SSBL:n puheenjohtaja Matti Ahde.
Vuosi 2010 oli Salibandyliiton 25. toimintavuosi. Puheenjohtaja Matti Ahde totesi avauspuheessaan, että salibandy on pysynyt kasvu-uralla usealla toiminnan saralla koko toimintahistoriansa ajan. - Nykyään salibandy on jo todellinen vaihtoehto ensimmäiseksi lajiksi junioreille. Tyttösalibandyn osalta olemme saavuttaneet erityisen rohkaisevia tuloksia aloittamamme projektin myötä. Tämän on määrä huipentua vuonna 2015, jolloin pelattavia naisten MM-kisoja Suomen Salibandyliitto on hakenut järjestettäväkseen.
Salibandyliiton ehdoton merkkitapahtuma päättyneenä vuonna oli Helsingissä ja Vantaalla pelatut miesten MM2010-kisat. - MM2010-kisat oli menestys kaikilla mittareilla tarkasteltuina. Teimme uuden yleisöennätyksen ottelukohtaisesti, Suomen ottelujen keskiarvo oli yli 7000 katsojaa, medianäkyvyys oli laajaa ja kisat tekivät talouden osalta historiallisen hyvän tuloksen. MM2010-kisat palvelevat parhaimmalla tavalla samalla SSBL:n strategisia tavoitteita, Ahde listaa.
Kansainvälisesti salibandylla saattaa olla luvassa hyvää kerrottavaa ensi kesänä. Kansainvälisen Olympiakomitean hallitus on päättänyt esittää KOK:n yleiskokoukselle salibandyn hyväksymistä KOK:n täysjäseneksi. Puheenjohtaja Ahteen mukaan salibandyn mukanaolo kesäolympialaisissa voisi ajoittua 2020-luvulle.
Nuorimpien junioreiden sarjajärjestelmä puhutti valtuustoväkeä osan halutessa yksittäisiä otteluita nuorimmille junioreille ja alemmille sarjatasoille toivottiin reaaliaikaista tulospalvelua. Myös vähäinen erotuomareiden määrä huolestutti.
|