Uutiset

Divarijoukkueille koronatukea Salibandyn Tuki -säätiöltä

10.03.2021

Lähde: salibandy.fi

Salibandyn Tuki -säätiö jakaa miesten divarijoukkueille koronatukea tyhjille katsomoille pelattujen kotiotteluiden tappioiden kattamiseksi. Tukea jaetaan kaikkiaan 50 000 euroa.

Säätiön hallitus päätti 9.3.2021 kokouksessaan joukkuekohtaisista jyvityksistä. ”Joukkuekohtainen jako suoritettiin samojen periaatteiden ja saman logiikan mukaan, kun Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatu miesten ja naisten F-liigajoukkueille kohdennettu COVID-19 avustus jaettiin helmikuussa”, kertoo säätiön asiamies Jari Kinnunen. ”Periaatteena on ollut luoda jakoperusteet mahdollisimman oikeudenmukaisiksi”, jatkaa Kinnunen.

Jakoperusteina olivat:

Divarissa tyhjille katsomoille 1.12.2020 jälkeen pelattiin kaikkiaan 95 runkosarjan ottelua. Taustatietoina käytettiin runkosarjan katsojakeskiarvoja kahdelta edelliseltä kaudelta, tyhjille katsomoille pelattujen kotiotteluiden määrää ja joukkueiden ilmoittamaa tyhjille katsomoille pelattujen kotiotteluiden taloudellista tappiota.

Jakokriteerit jaettiin kolmeen osioon (a,b ja c).

a: kullekin joukkueelle myönnetään kollektiivisesti sama summa 1.700€, joka on yhteensä 23.800€ (47%).
b: kriteerin a jälkeisestä summasta 70% jaetaan joukkueiden kausien 2018-19 ja 2019-20 runkosarjan katsojakeskiarvon keskiarvojen suhteessa suhteutettuna 1.12. jälkeen pelattujen runkosarjaotteluiden todelliseen määrään. Tämän osion kokonaissumma oli 18.340€ (37%).
c: kriteerin a jälkeisestä summasta 30% jaetaan joukkuekohtaisten keskimääräisten kotiotteluiden tappioiden suhteessa suhteutettuna 1.12. jälkeen pelattujen runkosarjaotteluiden todelliseen määrään. Tämän osion kokonaissumma oli 7.860€ (16%).

Divarijoukkueiden euromääräiset tuet

Divarijoukkue, kotiottelut 1.12. jälkeen, avustus yhteensä

M-Team Helsinki, 5, 2 975 €
O2-Jyväskylä, 6, 2 768 €
ÅIF Sipoo, 6, 3 421 €
FBC Turku, 5, 3 685 €
Kirkkonummi Rangers, 9, 4 463 €
EräViikingit Akatemia, 7, 2 686 €
SB Vantaa, 8, 3 527 €
Joensuun Josba, 7, 3 883 €
Pirkkalan Pirkat, 7, 3 303 €
Koovee Tampere, 7, 3 832 €
SaiPa Lappeenranta, 8, 4 641 €
Porin Karhut, 6, 3 973 €
Limingan Niittomiehet, 7, 3 670 €
Hawks Helsinki, 7, 3 173 €

YHTEENSÄ

95 ottelua, 50 000 €

Uutinen Salibandyn Tuki -säätiön sivuilla

23.01.2022Pallo pyörii -varainkeruukampanja on loppusuoralla - tule tukemaan lasten ja nuorten liikkumista
20.01.2022Salibandyn tutkimustieto on koottu yhteen paikkaan
28.04.2021Iiro Kinnunen jatkaa amppareissa
14.04.2021Koolla on merkitystä ? sisäliikuntatilojen rakentamisessa pitäisi huomioida muunneltavuus ja monikäyttöisyys
16.03.2021Kuntavaikuttamisen webinaari
12.03.2021Lohduttomia lukuja nuorten liikuntaharrastuksen lopettamisesta ? valtaosa ei aio palata
11.03.2021?Seuratoiminnan tulevaisuus on turvattava riittävän järeillä toimilla? - Salibandyliitto on huolissaan seurojen toimintaedellytyksistä ja lasten ja nuorten hyvinvoinnista
10.03.2021Divarijoukkueille koronatukea Salibandyn Tuki -säätiöltä
08.02.2021Paluu tulevaisuuteen ? pihapelikampanjan työpaja kutsuu seurat yhteen suunnittelemaan Pihapeliviikkoa
26.11.2020Sveitsistä lainapestillä O2-Jyväskylään palannut Iiro Kinnunen: "Intoa puhkuen palasin"

Siirry arkistoon »