– Tähän ongelmaan törmään jatkuvasti työssäni.
Näin toteaa Suomen Salibandyliiton yhteiskuntasuhdejohtaja Jari Kinnunen, joka komeasta tittelistään huolimatta tekee liikuntatyötä ruohonjuuritasolla.
Tällä kertaa on puhe siitä, miksi Suomessa rakennetaan tulevaisuutta varten liian pieniä sisäliikuntatiloja. Kyse ei ole vain maamme toiseksi suosituimman palloilulajin salibandyn tarpeista, vaan ongelma koskettaa Suomessa muitakin lajeja. Kiitos globaalin ja suositun käsipallon, Ruotsissa on rakennettu riittävän kokoisia urheiluhalleja jo ennen kuin salibandy ja futsal olivat edes olemassa.
Kuinka paljon sinulle tulee yhteydenottoja salirakentamisen ongelmista?
– Harmillisen vähän. Voisi tulla enemmänkin. Pääosin se tapahtuu niin, että itse löydämme esimerkiksi sosiaalisen median tai viidakkorumpujen kautta tietoa. Tapausten vuosittaista kokonaismäärää on vaikea arvioida, mutta on niitä varmaan kymmeniä. Vuositasolla valmistuu noin parikymmentä uutta sellaista hallia, jotka mahdollistavat salibandyn olosuhdekriteerit. Viime vuonna näistä suurin osa oli julkisia hankkeita. Yleensäkin noin kolmasosa on yksityisiä.
Pitäisi katsoa kauas tulevaisuuteen.
– Perusongelma syntyy siitä, jos kysytään vain koulun tarpeita. Koululle riittää usein 600 neliön sali, mutta samalla menetetään tilan monikäyttöisyys. Jos ilta- ja viikonloppukäyttäjien tarpeita ei huomioida, liikuntasaleista tehdään liian pieniä. Pitää katsoa tilannetta pitkäjännitteisesti, sillä koulun liikuntatilojen pitäisi olla toimivia vuosikymmeniä eteenpäin. Tilojen muunneltavuus ja monikäyttöisyys lisäävät käyttötunteja.
Usein säästetään väärästä paikasta.
– Kun koko koulualueen rakentamisessa budjetti alkaa venyä, pitää löytää jostain säästöjä. On käsittämätöntä, kun se säästö haetaan pienentämällä liikuntasalia. Se on lyhytnäköistä etenkin, kun puhutaan esimerkiksi 30 miljoonan euron hankkeesta.
Aina kuitenkin kannattaa yrittää vaikuttaa päättäjiin.
– Kaikki lähtee paikallisten seurojen tarpeista eli rakennettavan liikuntatilan tulevista käyttäjistä. Ensin pitää selvittää, mitä paikalliset seurat ovat asian hyväksi tehneet ja sen jälkeen ottaa vielä yhdessä yhteyttä paikallisiin virkamiehiin. Joskus olen itsekin käynyt paikan päällä keskustelemassa johtajien kanssa. Mieluusti mukaan kannattaa saada joku toinenkin lajiliitto, jolla on samansuuntaisia tarpeita.
Ei vain yhden lajin toiveet huomioiden.
– Koskaan ei kannatta perustella vain yhden lajin tarpeita. Tosin silloin, kun tilat sopivat salibandylle, se ei sulje mitään muutakaan lajia pois. Liikuntatilat tulisi olla alusta alkaen sellaisia, että ne eivät sulje ketään pois tulevaisuudessakaan.
Oma lukunsa on F-liigan nykyolosuhteet. Liian moni joukkue joutuu vielä pelaamaan tiloissa, jotka eivät muutaman vuoden kuluttua täytä olosuhdekriteereitä.
– F-liigan strategian mukaisesti vuoteen 2028 mennessä pitäisi kaikilla liigaseuroilla olla, jos ei omassa omistuksessa, niin ainakin omassa hallinnassa oleva halli, jossa pystyy pelien pelaamisen ohella kehittämään seuran kaupallista toimintaa. Noin 600-700 jäsenen salibandyseuralle oman hallin pyörittäminen alkaa olla jo kannattavaa.
Esimerkkejä liian pienien salien rakentamisesta Suomesta on useita. Otetaan yksi tällainen Turusta. Salibandyseura FBC Turun toiminnanjohtaja Ville Lintunen seuraa aitiopaikalta alueen liikuntapaikkarakentamista. Varsinais-Suomen alueelle on tullut yllättävän paljon uusia julkisina hankkeina ja yksityisinä toteutettuja halleja, kuten Nousiaisiin, Vehmaalle ja Mynämäelle, vieläpä kohtuullisella hinnalla.
– Jotta kaikkia käyttäjäryhmiä ja lajeja kohdeltaisiin tasapuolisesti sekä mahdollistettaisiin tehokkain tilojen käyttö, ei julkisia sisäliikuntasaleja tulisi enää kuin poikkeustapauksissa rakentaa alle 800 m2 kokoisiksi. Tarve isommille saleille onkin kaikkein huutavin, sillä Suomessa niitä ei ole juuri aiempina vuosikymmeninä rakennettu. Esimerkiksi Turussa ei olisi ilman Kupittaan palloiluhallia riittävän kokoluokan saleja kuin vanha Samppalinnan palloiluhalli, joka sekin on elinkaarensa päässä.
Usein kunnallinen liikuntahalli rakennetaan koulun yhteyteen, jolloin tilojen muiden käyttäjien tarpeet jäävät vähemmälle huomiolle – huolimatta siitä, että iltakäyttäjiä on usein enemmän kuin päiväkäyttäjiä.
– Koulujen salisuunnitelmissa esiintyy usein Turussa kolmea vaihtoehtoa, 450 m2, 740 m2 ja sitten se hyppää 1050 neliöön. Näistä vaihtoehdoista yksikään ei ole hyvä esimerkiksi salibandylle. Turun kaupungin virkamiehet päätyivät esittämään Suikkilan koulun uudisrakennushankkeen yhteydessä liikuntasalia, jonka koko on 754 m2. Miksi ylipäätään kukaan rakentaisi enää 2020-luvulla hallin, joka on ”semisti” liian pieni, ja jonka arvioitu hinta, 4,9 miljoonaa euroa, on suurempi kuin esimerkiksi Nousiaisten Nouste Areenan.
Hallien lopulliseen hintaan vaikuttavat myös valtion avustukset.
– Nousiaisten kunta sai myös 750 000 euron liikuntapaikkarakentamisen avustuksen Opetusministeriöltä. Näin kunta sai alhaisemmin kuluin liki puolitoista kertaa suuremman liikuntahallin kuin mitä on suunniteltu Turun Suikkilaan.
