Uutiset

Oxdog ja Salibandyliitto pitkäaikaiseen yhteistyöhön

14.07.2020

Lähde: Salibandy.fi

Suomen Salibandyliitto ja Oxdog ovat solmineet vuoden 2024 loppuun ulottuvan yhteistyösopimuksen. Sopimuksen mukaisesti Oxdog toimii Salibandyliiton virallisena salibandyvarustekumppanina.

Molempien osapuolten tavoitteena on edistää salibandyn näkyvyyttä ja asemaa Suomessa.

– Hienoa saada aktiivinen ja näkyvä salibandytoimija mukaan pitkällä sopimuksella, iloitsee Salibandyliiton kaupallistamista vastaavan Markkinointiosakeyhtiö i2:n toimitusjohtaja Ari Rauhala ja jatkaa:
– Oxdog on vahva brändi, ja uskon sen tuovan lisäarvoa myös muille kumppaneillemme.

– Olemme erittäin iloisia tästä mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä, Oxdogin perustaja Marko Sompa kertoo.
– Oxdog on nuoresta iästään huolimatta kasvanut nopeasti ja saavuttanut pelaajien luottamuksen. Suomen maajoukkue on hallitsevana maailmanmestarina todella mieluisa kumppani ja tukee Oxdogin kasvua niin suomessa kuin kansainvälisestikin. Myös varsin suuri osa miesten maajoukkuepelaajista pelaa Oxdogilla, Sompa muistuttaa.
– Olen seurannut maajoukkueen toimintaa läheltä aina 1990-luvun alkuvuosista lähtien niin pelaajana, yhteistyökumppanina kuin kannattajanakin. On ollut hienoa nähdä, kuinka esimerkiksi kannattajajoukko on laajentunut ja kuinka sitä on viety eteenpäin, pitkäaikainen maajoukkuepelaaja Sompa kiittää.

Salibandyliiton toiminnanjohtaja Jari Kinnunen ja Oxdogin Marko Sompa allekirjoittivat yhteistyösopimuksen maanantaina Eerikkilässä maajoukkueiden pukukopissa.

Salibandyliiton va. toiminnanjohtaja Jari Kinnunen muistuttaa liiton strategian mukaisesta tavoitteesta olla maailman paras salibandymaa.
– Tuon kunnianhimoisen tavoitteen toteutuminen edellyttää onnistumisia monella saralla. Vahva kumppaniverkosto on yksi niistä. Tarvitsemme kumppaneita, jotka ovat valmiita hyödyntämään kumppanuutta ja tuomaan siten lisäarvoa salibandylle. Oxdog on juuri tällainen kumppani. Heillä on huipputuotteet ja vahva brändi. Oxdog täydentää kumppaniverkostoamme erinomaisesti.

Oxdog on ruotsalais-suomalaisessa omistuksessa oleva vain salibandyyn keskittynyt merkki, joka on perustettu 2011.

20.03.2024Pääsarjajoukkueiden halleihin annettu uusia turvallisuusmääräyksiä
22.11.2023Salibandyn Tuki -säätiön avustukset yhdenvertaisen harrastamisen tukemiseksi myönnetty ? ennätysmäärä hakemuksia
20.11.2023Salibandyn Drop Out
10.11.2023Salibandyliitto tänäkin vuonna mainetutkimuksen kärkipaikalla
29.06.2023Pääsarjojen hallikatselmukset tehty: Peliolosuhteissa parantamisen varaa
20.06.2023Toimenpiteillä on väliä: Salibandyliitto paneutuu päästöjen pienentämiseen datan avulla
12.06.2023Kohti vastuullisempaa toimintaa - Salibandyliitto pureutuu hiilijalanjälkensä pienentämiseen
23.01.2022Pallo pyörii -varainkeruukampanja on loppusuoralla - tule tukemaan lasten ja nuorten liikkumista
20.01.2022Salibandyn tutkimustieto on koottu yhteen paikkaan
28.04.2021Iiro Kinnunen jatkaa amppareissa

Siirry arkistoon »